Wihasjärvi 1906 - Kahwila ja Majoitus
Suositun Wihasjärven Kahwilan keittiömestari valmistaa koulun keittolassa käsityönä makeat ja suolaiset leivonnaiset, mehut, suklaakonvehdit, villiyrtti- ja marjatuotteet sekä mehiläistuotteita. Kehutun kahvin valmistuksesta ja kiitellystä asiakaspalvelusta vastaa koulun isäntä.
Kaikkia ruokatuotteita voi hankkia lähituotepuodista ja tilauksesta.
Lähituotepuodista löytyy myös upeita perinnekäsitöitä lahjaksi ja tuliaisiksi.
Laadukkaassa Wanhan Tawaran Kaupassa nyt vanhaa ja vanhaa uutta sisustukseen, vapaa-aikaan ja vaikkapa nikkarointiin.
Alkuperäinen jugendin tyylipiirteitä omaava 120-vuotias koulurakennus, idylliset piharakennukset ja romanttinen puutarha avarine maisemineen on ikimuistoinen elämys. Rakennukset ja miljöö on mahtava tapahtumien, näyttelyiden ja kokousten toteuttamispaikka.
Tapahtumakaudella 2024 onkin jälleen luvassa taidenäyttelyitä, musiikkia, tarinoita…
Sisäpihan rauhassa kirsikkapuiden katveessa voi majoittua huoneisto Pietilään ja nauttia pihasaunan löylyistä. Nyt voi majoittua myös opettajien kesäasunnoissa eli pihapiirin idyllisissä Kulta-Nisula ja Wirtanen -hirsiaitoissa.
Tervetuloa viihtymään Vihasjärven-kylän maalaismaisemaan!
Aukioloajat
Klo 11-17
Pe-ma 29.3.-1.4.2024 Pääsiäiskahwila
Ti-ke 30.4.-1.5.2024 Wappukahvila
La-su 4.-5.5.2024
La-su 11.-12.5.2024 Äitienpäivän Kahwila
La-su 18.-19.5.2024 Helluntaikahwila
La-su 25.-26.5.2024
La-su 1.-2.6.2024
La-su 8.-9.6.2024
La-su 15.-16.6.2024
Ti-su 18.6.-11.8.2024/ Pe-su 21.6.-23.6.2024 Juhannuskahwila
La-su 17.-18.8.2024
La-su 24.-25.8.2024
La-su 31.8.-1.9.2024
La-su 7.-8.9.2024
Suosittu Wihasjärven Kahwila tunnetaan koulun keittiömestarin valmistamista herkullisista suolaisista ja makeista leivonnaisista. Kahvilassa tarjoillaan kehutun kahvin lisäksi oman puutarhan ja lähialueen marjoista valmistettuja mehuja. Tuotteita valmistetaan myös lähialueen villiyrteistä kuten mesiangervotee ja kuusenkerkkäsiirappi sekä hunaja.
Lisäksi keittiömestari valmistaa käsityönä kahvilan suklaakonvehdit. Kesäaikaan tarjoillaan maukasta ainakin yhden ruokalajin lounasta. Kaikkia kahvilan tuotteita voi ostaa mukaan.
Kiitelty ystävällinen palvelu on sydämen asiamme. Tervetuloa viihtymään wanhan ajan kahwilaan tai vaikkapa aurinkoisen puutarhan pöytään kirsikkapuiden katveessa!
Wihasjärvi 1906 – Kahwila & Majoitus
Koe vanhanajan kansakoulun tunnelmaa
Oriveden Eräjärvellä Vihasjärven kylässä sijaitsee historiallinen 120-vuotias Vihasjärven kansakoulu, jonka hirret on piilukirveellä veistetty. Perinnekunnostetuissa koulun ja sen ulkorakennusten tiloissa on säilytetty vanhan ajan kansakoulun tunnelma. Pihapiirin talousrakennuksesta löytyy puulämmitteinen 6-8 hengen sauna, kahden lehmän navetta, kolme käymälää, autotalli ja liiteri. Pihapiirissä on myös iso riihi, aittoja ja kellarirakennus. Peruskorjattu, omalla sisäänkäynnillä toimiva Pietilä on yksi koulun neljästä asuinhuoneistosta, jossa alakoulun opettaja Anna Pietilä asui vuosina 1927-1964 yhteensä 37 vuoden ajan. Nyt voi majoittua myös opettajien kesäasunnoissa eli pihapiirin idyllisissä Kulta-Nisula ja Wirtanen -hirsiaitoissa.
Tiedot
Maksimihenkilömäärä: 2 + 1
Etäisyys lähimmälle rannalle: Eräjärvi 150 m, rantaoikeus
Etäisyys lähimmälle kaupungille: 55 km
Lähin kaupunki: Tampere
Vihasjärven kansakoulu sijaitsee aivan Järvenpääntien varressa. Koulun puutarha on etelän suuntaan, ja sitä reunustaa laaja peltoaukea. Puutarhan auringon lämmössä voi nauttia luonnon kauneudesta vaikka iltateen kera. Koulua ympäröivä luonto on monipuolinen: metsää, peltoa, järvi ja iso Vihossuo. Se mahdollistaa monipuoliset kesä- ja talviharrastukset ihan koulun nurkalta. Pihamaalla ja lähiniityllä voi tarkkailla kurkia ja haukkoja puuhissaan. Myös kauriita, hirviä, kettuja, jäniksiä ja naapurin kissan sekä iso kissa ilveksen voi onnistua näkemään. Eräjärven rantaan on 150 m.
Huoneisto Pietilä
Hinnat: 1 hlö / yö – 80 €, 2 hlö / yö – 100 €, 2 + 1 hlö / yö – 125 €
Tarjoamme majoitusta peruskorjatussa Pietilä-huoneistossa, jossa on kaksi vuodepaikkaa (ja yksi lisävuode). Huoneistossa on olohuone, keittiö, eteinen, suihku ja wc, yhteensä 40 neliötä. Viihtyisässä huoneistossa on kiinteä sähkölämmitys, varaava tiiliuuni, ilmalämpöpumppu ja televisio. Keittiössä on jääkaappi-pakastin, sähköliesi, puulämmitteinen hella, astiantiskauskone, kahvinkeitin, vedenkeitin, mikroaaltouuni sekä perusvälineet ruoanlaittoa varten.
Huoneiston avarista ikkunoista voit ihailla idästä nousevaa ja länteen laskevaa aurinkoa. Puutarha kirsikkapuineen ja pihasaunan piipusta tupruava savu luo romantiikkaa. Oman pihakaivon kylpömisvesi lämpiää oman tilan polttopuilla ja kutsuu majoittujia saunomaan pihasaunan lämpöön.
Huoneistossa ei voi allergioiden takia pitää eläimiä eikä tupakoida.
Wihasjärvi 1906 - Kahwila ja Majoitus
Järvenpääntie 223
35240
Ristakallio
0407254586
0407069488