Rantalan tila
Tervetuloa rentoutumaan Rantalan Tilalle
Rantalan Tila Suonenjoen Vehvilän kylältä toivottaa kaikki tervetulleiksi rentoutumaan ja virkistäytymään luonnon keskelle laadukkaisiin huvilamajoituksiin. Tarjolla on lomamajoitusta idyllisessä järvimaisemassa aivan Suonenjoen mansikkakaupungin kupeessa.
Läheltä löytyvät puhdas luonto ja vesistöt. Heinäkuisin Suonenjoella järjestetään mansikan sadonkorjuujuhla Suonenjoen Mansikkakarnevaalit, kun taas talvella pääsee nauttimaan Suomen parhaiksi latuverkoiksi äänestetyistä hiihtoladuista.
Rantalan tilalla pystyt nauttimaan luonnosta ja sen antimista, sekä ihailemaan luomutilan Highland Cattle-karjaa vasikoineen. Täällä voit harrastaa kalastusta, marjastusta, sienestystä ja luonnossa liikkumista sekä patikoimalla että veneilemällä.
Noin kahden kilometrin päässä on noin kuuden kilometrin pituinen kaunis Kutunjoki, jossa on vene käytettävissä. Joen varsille sijoittuu Natura-alueita, mm. kalasääsken pesintäalue ja marjastusalueita, esim. mustikkametsiä ja lakkasoita. Joki laskee Iso- ja Pieni Kolunpohja-järvistä Kuvansi-järven Ryönän lahteen. Alueella on myös pienriistan metsästysaluetta.
Tilalla on harrastusmahdollisuuksia koko perheelle: on mahdollisuus uida, pelata sulkapalloa ja kävellä tai pyöräillä esim. Jylänki-järven ympäri, jossa on kyläteitä pitkin 9,2 km:n kävelyreitti. Tilalla on myös eläimiä : luomu Highland Cattle-karjaa ja niiden vasikat, kissa ja kanoja.
Voit vuokrata myös inkkarikanootin, moottoriveneen ja lisäsoutuveneen. Yksi soutuvene kuuluu jokaisen mökin varustukseen. Talvella voit lisäksi nauttia hiihdosta ja kävelystä.
Lisäksi Suonenjoki ja lähialueet tarjoavat lisäaktiviteetteja, kuten frisbeegolf-radan, patikointi- ja maastopyöräilyreitit, ratsastusta, koiravaljakkosafareita sekä erilaisia tapahtumia.
Rantalan tila tarjoaa laadukasta majoitusta jokaiseen tarpeeseen, niin pienille kuin isoillekin ryhmille.
Kuhmanne-huvila
Vuonna 2002 valmistunut Kuhmanne-huvila tarjoaa erittäin laadukasta majoitusta luonnon rauhassa. Asuintilaa on alakerrassa 95 m² ja yläkerrassa lattiapinta-alaa 65 m² – yläkerrassa kaksi identtistä makuuhuonetta. Huvilassa on sähköt, juokseva kylmä ja lämmin vesi, sekä viemäröinti. Rantaan on matkaa 80 metriä. Kuhmanne-huvilaa vuokrataan ympäri vuoden.
Huvilassa on ilmanlämpöpumppu, lattialämmitys ja sähköpattereita. Sisäsaunasta löytyy puu- ja sähkökiuas, ja keittiössä on kaikki tarvittava elektroniikka. Yläkerran makuuhuoneiden lisäksi parvitila mahdollistaa 4-6 lisävuodetta patjoilla tai retkisängyillä. Pienille lapsille löytyy 2 matkasänkyä ja syöttötuoli. Piha ja ranta-alue on viihtyisä keinuineen ja grillausvarusteiluineen. Lisäksi löytyy pelikenttä sulkapalloverkolla, frisbeegolfvalmiudet, soutuvene, sekä moottorivene ja kalastusvälineet vuokrattavissa, joten tekemistä kyllä riittää.
Tulikallio-mökki
Tulikallio-mökki on valmistunut vuonna 1994. Alakerrassa on asuintilaa 37 m² ja yläkerrassa 24 m². Mökissä on sähköt ja viemäröinti. WC-/suihkuhuoneessa on lattialämmitys ja muualla uuni/sähkölämmitys. Rantaan matkaa on 25 metriä ja matkan varrelle sijoittuu rantasauna. Tulikallio-mökkiä vuokrataan läpi vuoden.
Varusteluihin kuuluu muun muassa sähköhella, Tulikiven vuolukivitakka/leivinuuni, jääkaappi, mikrouuni, kahvinkeitin, vedenkeitin, leivänpaahdin sekä kaksi TV:tä. Pihalla on puutarhakeinu, puutarhakalusteet ja muurattu grilli. Terassilla on puutarhapöytä ja tuolit. Rannassa on laituri. Rantasaunassa lisäksi pukuhuone ja terassi. Mökillä on myös soutuvene ja moottoriveneen voi vuokrata. Vuokrattavia kalastusvälineitä voit tiedustella mökin omistajalta.
Kastehelmi-huvila
Ihana järvenrantahuvilakonaisuus (sähköistetty v. 2020) koostuu useasta rakennuksesta :
- Päähuvilassa on keittiö ja tilava olohuone, joka on jaettu päämakuutilan kanssa. Makuutilassa on parivuode. Lisäksi huvilassa oviverhon kera makuutila-alkovi, jossa on kapeahko puinen levitettävä vuodesohva, sekä alkovin yläpuolella huonetilaa, jossa on lisävuodemahdollisuus patjoilla 2-3 henkilölle. Huvilassa on moderni sisä-wc/kylpyhuone.
- Aitta, jossa on kaksi erillistä vuodetta.
- Sauna, oleskelutila (minikeittiönurkkauksella) rentoutumiseen Kuvansi-järven rannalla. Saunarakennuksen oleskelutilassa on levitettävä vuodesohva.
Huvila on hyvinvarusteltu ja puutarha-, piha- sekä ranta-alue mahdollistavat useat aktiviteetit uimisesta tikanheittoon. Puulämmitteinen rantasauna ja grillausvarusteet varmistavat perinteisen suomalaisen mökkiloman! Sekä päärakennuksen, että saunan terassit ovat järvelle päin. Tilavilla terasseilla on hyvä nauttia lämpimistä kesäilloista ja lumoavasta tunnelmasta. Rannalla on matala luonnon hiekkapohja, joten se sopii niin lapsille, kuin aikuisillekin.
Maalaistalo
Lue lisää kaikista majoitusvaihtoehdoista Rantalan tilan verkkosivuilta.
Rantalan tila
Rantalantie 76
77600
Suonenjoki
+358 50 5436819
+358 50 5392150