Lehmonkärki
Koulutus-, loma- ja juhlakeskus Päijänteen rannalla Asikkalassa
Lehmonkärki tunnettiin jo menneinä vuosisatoina luonnonkauniina paikkana Päijänteen rannalla ja nimensä paikka on saanut villinä kasvaneista metsälehmuksista. Kylien kalastajat ja nuoret muistavat erityisesti Haavankallion, johon kokoonnuttiin viettämään aikaa. Vähä-Äiniön lahdella rakennettiin Päijänteen ensimmäinen höyrylaiva, S/S Suomi, vuonna 1906. Alueelta on myös löytynyt yksi Suomen vanhimmista rahakätköistä; viikinkien plootuja ja kultarahoja.
Tämän päivän Lehmonkärjessä vierailee noin 25 000 vierasta ympäri vuoden. Palveluita pyritään monipuolistamaan jatkuvasti ja Lehmonkärjestä on muodostunut tasokas kokous-, lomanvietto- ja juhlapaikka.
Luksusta kokouksiin ja juhliin
Lehmonkärjen kokouspalvelu tarjoaa ammattitaitoisia ja laatukriteerit täyttäviä kokouspaketteja yrityksille. Monipuoliset, helposti muuttuvat kokoustilat ja kokousvälineet sekä osaava henkilökuntamme takaavat erinomaiset puitteet onnistuneelle kokoukselle.
Syntymäpäivät, häät, pikkujoulut, sukujuhlat, yrityksen vuosijuhlat… Järjestämme vankalla ammattitaidolla ja pitkällä kokemuksella juuri oikeanlaiset juhlat tiloissamme upean luonnon keskellä.
Päijänteen hienoimmat saunatilat
Lehmonkärjen sauna, Päijänne ja Night Spa kruunaavat kokous- tai asiakastilaisuuden. Saunomisen ohessa voit pulahtaa järveen tai rentoutua lämpimässä ulkoaltaassamme. Nauti kylmä juoma kirkkaan tähtitaivaan alla, lumisateessa tai kauniissa auringon laskussa ja koe kokonaan uudenlainen elämys!
Ohjelmaa ympäri vuoden
Järjestä tapahtuma, joka varmasti muistetaan. Lehmonkärki tarjoaa valmiita ohjelmapaketteja sekä toiveesi mukaisesti räätälöityjä elämysseikkailuja, peliturnajaisia tai vaikkapa safareita. Oli vuodenaika mikä tahansa, Lehmonkärjestä löytyy aina mielenkiintoista tekemistä.
Lehmonkärjen catering & Herkkujen illat ja Kesäkahvila
Catering
Lehmonkärjen catering hoitaa ruokatarjoilun juhlaan kuin juhlaan. Otamme huomioon erityisruokavaliot ja -toiveet. Katso esimerkkimenut ”Catering” -osiosta. Menut voi tilata sellaisinaan tai niitä voi muokata omien toiveiden mukaisiksi. Ota yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä toimiva kokonaisuus.
Kesäkahvila & Herkkujen illat
Lehmonkärjen rantakahvila avataan juhannusviikolla ja se on avoinna 6 päivää viikossa (lauantait suljettu) elokuun alkuun saakka. Omasta keittiöstämme herkulliset leivonnaiset ja suolapalat sekä keittolounas päivittäin. Maisematerassilta upeat näkymät Päijänteelle.
Heinäkuun joka torstai-ilta ravintola Ometassa järjestetään Herkkujen ilta, jossa tarjolla lähiruokaan perustuvaa maalaisgourmeeta.
Majoitus korkeatasoisissa huviloissa
Lahden seudun Asikkalassa harjumaiseen niemeen väljästi sijoitetut huvilat ja mökit ovat lähes kaikki omarantaisia. Oma piha, soutuvene, laituri ja hyvä hiekkapohjainen uimaranta takaavat yksityisyytesi. Voit valita käyttöösi tilanteeseesi kulloinkin soveltuvan vuokramökin tai -huvilan; pienen perheen mökistä jopa 24 hengen huvilaan. Voit järjestää vaikkapa pienimuotoiset syntymäpäivät ”omalla mökilläsi”.
Ympärivuotiseen lomailuun soveltuvat mökit ja huvilat ovat hyvin varusteltuja ja kaikissa on oma sauna. Vuokra mökit ja huvilat ovat Malo-laatuluokiteltuja.
Lehmonkärki
Lehmonkärjentie
17320
Asikkala
03 766 6330
050 550 1776