Majatalo Puukarin Pysäkki
Kokoukset, kurssit, aktiviteetit
Pihapirtti tarjoaa erinomaiset tilat kokousten ja koulutustilaisuuksien järjestämiseen kokousteknisin välineineen. Myös erilaiset kurssit ja virkistymiset onnistuvat.
Puukarin Paalajanvaaralta avautuu näkymä läheiselle Nuolijärvelle ja yläkarjalaiseen kylään. Vaaralla on myös luppotupa, jossa voi rauhoittua nauttimaan ympäröivän luonnon hiljaisuudesta.
Opastettuja retkiä Murtovaaran talomuseoon ja omatoimiretkiä kahteen upeaan kansallispuistoon, Tiilikkaan ja Hiidenporttiin. Tutustumisen arvoisia ovat myös naapurikylä Rasimäki ja sen historia sekä Studio Korpinoita 15 minuutin ajomatkan päässä majatalolta.
Harrastusmahdollisuuksia kesällä ovat myös soutelu, melonta, pyöräily ja kotieläinten hoito. Talvella voi hiihtää tai laskea pulkkamäkeä. Latuja vaihtelevin pituuksin.
Ympäröivässä maastossa voi myös metsästää. Lähialueilla on runsaat jänis- ja vesilintukannat, metsästys tapahtuu Elomäen Erän mailla.
Karjalaista ruokaperinnettä hyödyntäen
Puukarin Pysäkillä käytetään ruoanvalmistuksessa luonnonmukaisesti tuotettuja raaka-aineita, joista suurin osa tulee omalta tilalta. Tavoitteena on, että vieraat saavat maistaa aitoa ruokaa ja nauttia puhtaista raaka-aineista.
Pysäkin ravintolasali Pirttiin mahtuu 34 asiakaspaikkaa, katettaessa myös aula ja peräkammarit asiakaspaikkoja on 52.
Myös tilauksesta karjalanpiirakoita, keitin- eli sulhaspiirakoita, täytekakkuja ja muita leivonnaisia. Lisäksi kahvitus- ja ruokatilaisuuksia Valtimotalossa ja Valtimon seurakuntatalolla.
Leivänteosta innostuneita oppilaita otetaan leiväntekopäivänä mukaan opettelemaan ruisleiväntekoa Majataloon. Kysy milloin on leiväntekopäivä ja pujahda mukaan leivänteon salaisuuksiin!
Majoitustilat kolmessa rakennuksessa
Päärakennuksen yläkerrassa sijaitsee kolme huonetta, joista yksi huoneista on sviitti; omalla parvekkella, oleskelutilalla ja kylpyhuoneella. Yläkerrassa on lisäksi kaksi kahden hengen huonetta, jotka jakavat aulan yhteisen kylpyhuoneen. Asiakkaiden käytössä on alakerran hetivalmis sauna, takkatupa ja pesutilat.
Majoittua voi myös Pihapirtissä, joka sopii perheille ja ryhmämajoitukseen,kaksi pohjalaistyylistä kerrossänkyä, joiden alapedit voi levittää kahdenhengen sängyiksi. Pihapirtistä löytyy myös yhdelle hengen parvi. Pihapirtissä on minikeittiö, wc ja suihku.
Vierastalo Rinteelä on vuonna 2005 peruskorjattu rintamamiestalo, jonka yläkerrassa on kaksi kahden hengen huonetta ja yhteinen oleskelutila. Yläkerran huoneissa omat WC- ja suihkutilat. Alakerrassa kaksi 2h huonetta, pirtti, oleskelutila, omatoimikeittiö ja peseytymistilat. Lisävuoteilla majoitustilaa yhteensä 12 henkilölle. Pihapiirissä jykevähirsinen puulämmitteinen sauna takkatupineen.
Rantariihen savusaunaan mahtuu 25 saunojaa.
Yhteensä majoitustiloja on päärakennuksessa, Pihapirtissä ja Vierastalossa 20 varsinaista vuodepaikkaa ja 6 lisävuodetta.
Varaa majoitus
Majatalo Puukarin Pysäkki
Kajaanintie 844
75700
Valtimo
013 454 002
050 344 3824
Tutustu myös muihin lähiseudun kohteisiin
